Paljon on vettä virrannut, aikaa kulunut, ajatukset muuttuneet. Luin blogini kirjoituksia hämääntyneenä, muistot niin todellisista tunteista jotka kuitenkin ovat jo väistyneet jonkun muun tieltä.

Menneen vuoden aikana on tapahtunut aivan suunnattomasti, olen tavannut uusia ihmisiä, kohdannut pelkoja ja vaihtanut elämäntilannetta niin monesti että hieman jo huimaa. Muistan hyvin selvästi ajatukseni vuosi takaperin. Olin parisuhteessa, joka ei kuitenkaan kaikilta osin ollut sellainen kuin sen pitäisi olla. Joulun aikaan ajatuksissani oli vahvana se, kuinka ihanaa ja hienoa on kuitenkin omata joku ihminen, joka ja jolle on se merkityksellisin. Minulla oli hyvin suuri pelko ja tunne siitä, että en enää koskaan haluaisi viettää yhtään joulua yksin. Ajatus uudelleen yksin jäämisestä oli suunnaton mörkö, joka aiheutti suurta ahdistusta ja pelkoa ja säteili myös silloiseen parisuhteeseen. Loppujen lopuksi tunne oli perin sietämätön, vallitseva olotila oli hyvä, mutta kuitenkin takaraivossa väijyi ajatus siitä että se ei tule kestämään, että kaikki on vain väliaikaista ja jokin muu odottaa vielä sen takana.

Sitten tapasin ihmisen, joka herätti kaikki ne tunteet joiden kuvittelin jo olleen haudattu syvälle menneisyyteen. Heräsin eloon, erosin, olin hetken suunnattoman onnellinen ja kuvittelin tulevaisuuden näyttävän valoisammalta kuin ikuisuuksiin. Lopulta kohtasin kaikista suurimman pelon, yksinäisyyden. Enkä musertunut tai tuhoutunut, vaan olen tällä hetkellä entistä voimakkaampi ja eheämpi. Opin jälleen suunnattomasti siitä, että yksinkin on ihan hyvä. Aihe vaatii edelleen suunnattomasti työstämistä ja ajattelua, mutta edistystä on tapahtunut jo huimasti.

Entä nyt? Jos kesällä sain muistutuksen siitä, miltä tuntuu oikeasti totaalisesti hurahtaa toiseen ihmiseen, koen tällä hetkellä sitä päinvastaista. Miltä tuntuu, kun joku ihan oikeasti välittää, on hurahtanut, pitää suunnattoman kauniina ja hienona ja kaikkea mahdollista. Nauttii seurasta eikä ole koko ajan menossa pois, läheisyys ja sen tarve on suurta molemmin puolin. Se on suunnattoman eheyttävää ja mukavaa. Se osoittaa, että en sittenkään ole halunnut tai toivonut liikoja, että tällaista on olemassa ja sen voi saavuttaa. Toinen osapuoli on vielä ihminen, jota arvostan ja kunnioitan kovin. Tykkään mielipiteistä, keskusteluista, yhdessäoleminen on rauhallista ja seesteistä.

Taustalla kuitenkin, hyvin vahvana, on tuntemus siitä, että onko tämä tilanne nyt täsmälleen sama kuin kesällä toisen kanssa, päinvastaisilla rooleilla? Kun kuitenkin jokin puuttuu, täysin ei kykene. Kuinka paljon toivoisinkaan, että tunteita voisi käskyttää tai säädellä itse. Tilanne on jotain epämääräistä, kuitenkin tunteet puolin ja toisin kai tiedossa ja tiedostettuina. Ironisesti ihan kaikki ei ole päinvastaista kesään verrattuna. Tälläkin kertaa minulle on nimittäin sanottu, että suhde jatkuu niin kauan kuin minä sitä haluan. Ratkaisu on minun käsissäni, niin kauan kuin minulla on hyvä olla.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, tästä voi tulla vielä perin kiva vuosi. Ehkä tämä blogiki päivittyy hieman useammin taas hetken aikaa.