Kirjoittaminen on vaikeaa, aikaavievää ja itseanalyysia vaativaa. Monta eri aihetta on ollut, joiden purkaminen ehkä olisi hyödyttänyt, mutta en vain ole jaksanut. Ajat ovat epämääräiset, vielä ei oikein tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pitkästi on kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen ollut tässä tilassa, sinkkuna, ilman ketään erityistä johon nojata. Tai no, miten pitkä aika muutama vuosi oikeastaan on?

Edellinen blogini käsitteli loppujen lopuksi hyvinkin paljon yksinäisyyttä, toki kulminoituen kaipaukseen suhteesta. Hieman pelolla olen miettinyt, että loppujen lopuksi noista tunnelmista irrottautuminen aikanaan johtui vahvasti yhdestä ihmisestä. Ihmisestä, jonka kanssa ensin olin ystävä, sitten jotain epämääräistä ja lopulta lähes vuoden parisuhteessa. Suhde loppui keväällä, aihe oli ilmassa ja keskusteluissa hyvinkin kauan, kunnes toisen tapaaminen lopulta pakotti tekemään ratkaisun. Eron jälkeen toinen täytti elämääni, viime aikoihin asti. Nyt huomaan pitkästä aikaa olevani taas yksin, yksinäisenä, hieman peläten vanhojen tuntemusten nousevan pintaan.

Kovasti olen miettinyt, kuinka paljon juuri se yhden erityisen ihmisen ilmaantuminen ja läsnäolo lopulta vaikuttivat elämäni muutokseen edellisen blogin loppumisen aikoihin. Tuolloin tapahtui paljon muutakin, hyviä asioita ja uusia elinpiirejä. Elämäni perusta on tällä hetkellä hyvin paljon erilainen kuin tuolloin, tarkoittaako se sitä, että kykenisin olemaan seesteinen ja tyytyväinen myös yksikseni, vai palaako suunnaton kaipuu jotain kohtaan kuitenkin esiin? Se ainakin on varmaa, että elämäni pitää taas muokkautua johonkin uuteen järjestykseen, missä se ei vähään aikaan ole ollut. Toivottavasti tuo järjestys olisi siedettävä, jopa miellyttävä.

Mieli unohtaa yllättävän nopeaa. Välien katkaiseminen toiseen on ehdottomasti ollut hyvä ratkaisu, enää ei tarvitse toivoa tai arpoa. Tottakai kaipaan, paljonkin toisinaan, mutta ensimmäisten päivien ahdistus ja ikävä on väistynyt muun elämän tieltä. Tietyllä tapaa olen hyväksynyt sen, etten voi häntä saada, toisaalta sisäistänyt huomion yleisistä käyttäytymismalleista, joihin hän niin hyvin solahtaa ja joita vastaan on turha taistella. Kaikista pahinta oli aika, jolloin oli yhteyksissä hieman, juuri sen verran että muisti miten hyvin kaikki loksahtavat, toisaalta niin vähän että koko ajan olisi halunnut enemmän. Nyt kun yhteisestä olemisesta ei ole muistutusta, hiipuvat muistot koko ajan kauemmaksi. Hyvä niin.

Sekavaa, tämä päivitys, ajatukset, koko oleminen tällä hetkellä. Muuta ei kuitenkaan ole tarjolla, joten näillä mennään.