Vihdoin, pitkästä aikaa, aloitin rehellisen keskustelun, netin välityksellä tosin. Toinen sanoi odottaneensa avausta, ollut aistivinaan suurempaakin tarvetta.

Mikä se tilanne nyt sitten on? Valitettavasti, toiselle nykytila on optimi, se mihin kykenee ja mitä haluaa. Kuitenkin...

”Myönnän että koko ajan taistelen siellä rajalla, että voisiko tästä tulla jotain enemmän. Toisinaan häivyn rajan molemmin puolin. (Iso tyttöhän sinä jo olet, varmaan kestät kuulla...)”

”Se optio on olemassa, että sitten joskus kun kykenen, sinä olet se ihminen jonka kanssa. Kyllähän minä olen oppinut sinut hyvin tuntemaan ja luottamaan...”

Jäljelle jää edellenkin siis se pieni toivo. Kannattaako siihen ripustautua? Ja edelleen, onko se miten todellista? Ainahan kuitenkin voi todeta toivoa ja optioita olevan, periaatteella että onhan tässä maailmassa nyt hullumpiakin asioita tapahtunut ja kaikki on mahdollista. Kuinka paljon se pohdinta on aitoa ja missä määrin vain ripustautumista siihen, että minä nyt olisin se kätevin vaihtoehto ja mukava ihminen, jota ei haluaisi loukata? Että jos nyt vain kykenisi aidosti minua kohtaan tuntemaan, niin maailma olisi parempi paikka molemmille? Onko koko ajatusleikki toisen puolelta itsepetosta, mitä hän ei itsekään halua tajuta?

Kerroin myös blogista, edellisen lukeneena piti hyvänä ideana. Kun kerran on osoittautunut hyväksi tavaksi asioita purkaa... Toivon kylläkin, ettei etsi tai löydä tänne, muuten kirjoittamisen vapaus kokisi aika kovan inflaation. Kierolla tavalla toki haluaisin nämä tekstit hänelle näyttää, tosin eipä sillä käytännön asioihin olisi mitään merkitystä. Tässä tilanteessa minun itseni ja ajatusteni ymärtämisellä ei taida kovin suurta painoa olla...

Kuitenkin, tarkoituksella tai ei, kumpikaan ei tehnyt käytännön määrittelyjä. Ei tullut kysymyksiä siitä, miten haluan jatkaa jos haluan, ei vamisteluja että onko tämä nyt tässä. Tulevaisuus määräytyy edelleen tulevien toimien perusteella, siitä halutaanko virtahevolta taas ummistaa silmät ja yrittää vain päästä eteepäin. Onneksi lähitulevaisuus tarjoaa jotain muutakin, kohta lähden lomailemaan muualle reiluksi viikoksi joten tapaaminen ei olisi käytännössä edes mahdollista ja muukin yhteydenpito varmaan on minimissään. Blogikin saattaa hiljentyä, tai sitten ei. Tietokoneen otan luultavasti mukaan ja illat ovat pitkiä myös maaseudulla.