Raja tuli vastaan, hyvin vahvasti. Liikaa totuuksia ja toisaalta liikaa epäluottamusta ja epämääräisyyttä. Sen vielä kestän, että minun suhteen ei välttämättä olla varmoja. Niin kauan kuin minulla on kuitenkin joku merkitys, jotain mikä erottaa minut muista. Mutta siinä hetkessä, kun tajuan olevani tietyissä asioissa, niissä missä haluaisin olla kaikista merkityksellisin, vain yksi useasta, niskaan valuva paska ei yhtäkkiä vaikutakaan kovin houkuttelevalta.

”Neiti lähti vasta aamulla. Huomenna hän tulee käymään täällä.”

”Sinulle jää nyt täysin väärä mielikuva koko tilanteesta ja siitä mitä oikeasti tapahtui.”

”Haluaisin kuulla mielipiteesi ja sillä olisi merkitystä, mutta en voi ottaa riskiä ja kertoa sinulle kaikkea, sillä voisit käyttää sitä tietoa minua vastaan.”

Klick, poista ja torju.

Illalla päätös oli hyvin selkeä ja varma, hyvin surullinen. En tarvitse sitä paskaa, toisaalta toinen ei tarvitse minua. Jos minulla oikeasti ei ole mitään merkitystä, varsinkaan sellaista mitä haluaisin, miksi ihmeessä kiusaisin itseäni yhtään enempää? Pikkuhiljaa kuitenkin mieli valitettavasti alkaa taas kääntyä. Mitä ne sanat oikeasti tarkoittivat, mitä niistä pitää tulkita? Entä jos sittenkin... Arkeen liittyviä asioita, jotka tekisi mieli kertoa ennen kuin muistaa, ettei enää aio rupatella. Onko pään seinään hakkaamisessa kuitenkaan mitään järkeä? Poissa silmistä, poissa mielestä. Mitä kauemmin on erossa eikä pidä yhteyttä, sitä kaukaisemmaksi kaikki muuttuu. Yksikin tapaaminen aina nostaa pintaan sen, miksi toinen on merkityksellinen.

Aina olen kuvitellut parisuhteista, että juuri se tietty henkinen yhteys ja toisen tunteminen olisivat avanasemassa. Entisen tapaamisen ja sen yhteyden kokemisen jälkeen tämä kuvitelmani on korostunut ja itse omissa tunteissani miellän sen hyvin vahvaksi vakuttimeksi. Jotenkin olen tuudittautunut siihen uskoon, että sen yhteyden löydyttyä muu sujuu jossain määrin itsestään, onhan se perusta niin vahva. Mutta kuitenkin, onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?

Kesän alussa Entisen kanssa jutellessani kysyin häneltä, onko hän löytänyt sen saman yhteyden nykyisen tyttöystävänsä kanssa, minkä siinäkin keskustelussa myönsi minun kanssa olleen. ”En täysin samaa, mutta jotain yhtälailla arvokasta”, hän vastasi. Vaikka meillä kuinka se yhteys oli, ei suhde silti toiminut. Nyt huomaan saman vielä raadollisempana. Toinen on juurikin täsmällisesti sanonut, että se yhteys ei ole parisuhteen kannalta hänelle oleellista. Että hän ei sitä suhteesta kaipaa, vaan saa vastaavan esimerkiksi kaveruudesta.

Kuinka todennäköistä oikeasti on, että vaikka tuon yhteyden suuren sattuman tuloksena jälleen kerran löytäisin, se kuitenkaan johtaisi mihinkään muuhun lopputulokseen kuin nämä aiemmatkaan? Vaikka yhteys kuinka paljon minulle olisi se maailman tärkein ja arvokkain asia, mikä takaa että se koskaan olisi vastaavaa sille toiselle osapuolelle?

Ehkä hieman katkerana miellän tämän aiheen vahvasti sukupuolisidonnaiseksi. Miehille se on vain niin paljon helpompaa. Nainen on se mukava kodinhengetär, jonka kanssa harrastetaan seksiä ja puuhaillaan iltaisin mukavia. Pidetään nainen tyytyväisenä, mutta ei koskaan paljasteta sitä todellista itseään. Se kaikki muu oikeasti tärkeä hoituu kaveripiirin kautta. Toisten miesten kanssa voi helposti parantaa maailmaa ja käydä älyllisiä mittelöitä, miksi siihen tarvitsisi naista? Kuinka tuohon malliin voi tunkeutua sisään, jos ei haluakaan täyttää sitä perinteistä naisen paikkaa, vaan kaipaa jotain muuta?

Mitä asialle sitten voi tehdä? Tarkoittaako se julmasti vain sitä, että minun tulee muuttaa ideaalejani ja vaatimuksia, mukautua siihen, että en koskaan tule saamaan sitä, mitä eniten haluaisin? Vai pitääkö minun muuttaa itseäni siihen suuntaan, että vastapainona omille tärkeille asioille, voisin tarjota yhtälailla ne asiat, mitä se toinen arvostaa? Vaikka itselleni niillä asioilla ei olisi yhtään mitään väliä. Tehdä itsestäni tuote, johon se jonka lopulta haluan, ei voi olla tarttumatta? Luopua uskosta, että aitoudella on merkityksensä ja että sen pitäisi lopulta riittää? En todellakaan tiedä, yhtään mitään enää.