Ero on kuin yöllä ja päivällä, olemisessa, kaikessa. Samoja kaavoja, jotka pätivät aiempaankin kirjoitukseen. Asioita, jotka vesittävät olevan hetken haamuilemalla taustalla.

Kun tapahtui etääntymistä ja asiat alkoivat kasaantua, kaikki tapaamiset tuntuivat tyhjiltä. Koko ajan oli suuri muuri asioista, jotka painoivat ja joihin halusi selkeyden. Normaali oleminen menetti merkityksensä, sillä muuri olisi pitänyt murtaa ennen kuin olisi voinut täysin nauttia. Kuitenkaan pitkään aikaan mahdollisuutta puheelle ei ollut, joko seurassa oli muita tai tapaamiset hetken kestäviä julkisillä paikoilla. Se on uuvuttavaa, viettää aikaa koko ajan odottaen tilanteen saavuttavan jonkun tietyn pisteen. Ei voi täysin olla tilanteessa mukana, tyytyväinen, vaan alituisesti toivoo jotain muuta ja pelkää että sitä ei tule saamaan.

Nyt kun minulla ei ole tarvetta käsitellä asioita, paremminkin välttelen sitä parhaani mukaan, on oleminen aivan erilaista. Ehkä tähän liittyy myös osatekijänä se, että tietyistä seikoista johtuen seksi, eräs muuriintumista aiheuttava tekijä, on tällä hetkellä poissuljettua. Ei ole mitään taka-ajatuksia, mitään suuntaa mihin olemisen haluaisi viedä. On vain kulloinenkin hetki, kivaa olemista ja tekemistä. Se muuttaa yhdessä olemisen paljon antoisammaksi. Elellä hetkessä.

Eihän tämä tule pitkään jatkumaan, sen tiedän. Ihan kohta kaipaan kuitenkin taas jotain sellaista, mitä en saa ja se tuhoaa olemisen. Kuinka siitä pääsisi eroon, voiko siitä päästä? Ettei niin kovasti koko ajan haluaisi jotain muuta kuin sitä, mitä sillä hetkellä on tarjolla. Voisi nauttia aina kustakin hetkestä sellaisenaan, ilman alituista tavoitetta tai toivetta toisen tekemisistä. Ehkä pitäisi osata tuoda tavoitteet paremmin ilmi, silläkin uhalla että toinen kieltäytyy tai vaivaantuu. Voisiko itseään muuttaa asian suhteen vai onko se vain tosiasia tilanteessa, jossa itse kuitenkin haluaisi enemmän kuin toinen on valmis antamaan?

Taas tuli todisteita tilanteen järjettömyydelle ja kestämättömyydelle. Ne tärkeimmät asiat, mitä itse kaipaisi ja toivoisi. Olotila, johon haluaisi pyrkiä, jota on koko elämänsä toivonut ja joka toisen ihmisen vaatii toteutuakseen. Toinen pohdinnossaan vakavasti ilmoittaa lähes halveksivansa sitä tilaa, aikoo tehdä parhaansa ettei enää siihen joudu. Mitäpä siihen voi enää lisätä? Yhtenevät tavoitteet tekevät ihmissuhteista kestäviä!